100% Duunari

Oma kuva
kirjoittaja on ahtaaja, AY-aktiivi, sosialidemokraatti, vapaa-ajattelija, kuntapoliitikko Helsingissä ja perheenisä eli stadilainen Duunari

12.12.2013

Kiakkovieraan häkellyttävä esiintyminen

Katselin jonkin aikaa YLE:n A-Talk:ia ja on todettava että säälin kaveria, joka esiintyi lähetyksessä "kiakkovieraana". Heppu vaikutti olevan aivan kujalla.

Mielestäni on erittäin huolestuttavaa, että ihmiset kokevat Suomessa ainoan vaikutusmahdollisuutensa olevan väkivallan ja mellakoinnin.

Syy siihen, että yleensäkään otan tähän kantaa onkin sitten ihan toinen. On karmeaa työväenluokan edunvalvojana kuunnella, kun valtakunnallisessa televisiolähetyksessä puhutaan näiden veijareiden toimista ja kerrotaan syyksi työväenliikkeen saavutusten turvaamisen tai niiden alasajon estämisen.

Hyi Helvetti!

Tällainen  kiihotus väkivallan tekoihin EI OLE työväenliikkeen toimintaa.
Todellisuudessa niin ammatillinen kuin poliittinenkin työväenliike vaikuttaa lukemattomissa järjestöissä, työpaikoilla, poliittisessa päätöksenteossa ja monella muullakin yhteiskunnan osa-alueella aina maan hallitusta myöten. Toimintamalleina työväenliikkeellä on mielenosoitukset ja -ilmaukset, työtaistelut, lausunnot, erilaiset julkaisut kaikilla mediavälineillä jne. Puhumattakaan poliittisesta päätöksenteosta.
Ja kaikki tämä tehdään ilman väkivallan lietsontaa!

Eivät työväenliikkeen saavutukset ole maastamme mihinkään häviämässä. Merkittävät asiat joita liian usein pidämme itsestäänselvyyksinä, kuten suhteellisen inhimilliset työajat, työehtosopimukset, vuosilomat, lomarahat, peruskoulut, terveydenhuolto ja lukemattomat muut yhteiskunnan ja  lainsäädännön kohennukset, vain joitakin  mainitakseni. Ei ainakaan niin kauan kuin ihmiset yhdessä ovat valmiita osallistumaan ja vaikuttamaan.

Se on myös itselläni syy siihen miksi olen lähtenyt mukaan toimintaan. Toivon lisäksi, että mahdollisimman moni tätä tekstiä lukeva jakaa näkemykseni, sillä joukossa on voimaa.

Jape

11.12.2013

Meri-Rastilan kaavakäsittely valtuustossa

Helsingin kaupunginvaltuusto käsitteli vuoden viimeisessä kokouksessaan Rastilan länsirannan osayleiskaavaa. Asia oli jo ennakkoon kaikille tuttu ja mediassa ollut mittava kampanja herätti ristiriitaisia tunteita monille päättäjille.

Kantani kyseiseen kaavaan oli kielteinen. Kuten on ollut koko ajan. Itselleni kysymys ei ole niinkään käävistä tai lepakoista tai pelkistä muista luontoarvoista, vaan ihmisistä.

Voit katsoa puheenvuoroni helsinkikanavalta.

Vihreiden valtuutettu Kari teki lähes samansisältöisen vastaesityksen, kuin olin itse tehnyt aiemmin hylkäysesityksenä kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Kannatin itse kuitenkin tästä huolimatta kokoomuksen Raittisen mielestäni vielä parempaa vastaesitystä.

Äänestystulokset ja muun infon voi lukea päätöstiedotteesta.

Vastaesitysten kaaduttua äänestimme vielä hylkäyksestä. Kun valtuuston enemmistö kannatti kaavaa, päätin tehdä sen mitä tehtävissä on ja tein sen ponnen muodossa.
Seuraavassa ponsitekstini, josta jäi puuttumaan yksi että-sana kaupunginvaltuuston perästä:
”Hyväksyessään osayleiskaavan edellyttää kaupunginvaltuusto alueen jatkosuunnittelussa selvitetään jäljelle jääneen rantametsäalueen merkitsemistä tulevassa yleiskaavassa niin, että vielä asuinkäyttöön kaavoittamaton osa viheralueesta jää helsinkiläisten virkistys- ja ulkoilukäyttöön. Lisäksi kaupungin on huolehdittava palveluiden riittävistä resursseista kasvavan kaupunginosan tarpeiden mukaisesti.”
Monen muun ponnen mukana valtuusto hyväksyi esitykseni. Tämä on nyt siis asia, jota seuraan tulevassa yleiskaavakäsittelyssä ja muutenkin kaupunkisuunnittelulautakunnassa.

Jape