100% Duunari

Oma kuva
kirjoittaja on ahtaaja, AY-aktiivi, sosialidemokraatti, vapaa-ajattelija, kuntapoliitikko Helsingissä ja perheenisä eli stadilainen Duunari

17.6.2015

Hallituksen tietoisena tavoitteena on lisätä työttömyyttä, jotta viennin kilpailukyky paranisi.

Tämän päivän työelämässä lähtökohtana on työnantajilla pitää vain sen verran työntekijöitä kuin on minimitarve. Kaikki ylimääräinen leikataan pois. Työvoimaa tarvitaan siis vain sen verran kuin yrityksen tuotteilla tai palveluilla on kysyntää. Jos työaikaa lisätään, niin se ei vielä lisää tuotteiden kysyntää lainkaan. Tällä tavoin henkilöstön tarve kutistuu.

100 ilmaista työtuntia on noin 5,5% vuotuisesta työajasta. Sen seurauksena työnantajat tulisivat  irtisanomaan 5,5% työvoimasta tarpeettomana. Tuon verran siis yritysten työvoimakustannukset laskevat ja yrityksillä on varaa alentaa tuotteidensa hintaa. Kun hintakilpailukyky paranee, niin hallitus ja Elinkeinoelämän keskusliitto uskovat ajan mittaan yritysten taas palkkaavan lisää väkeä.

Kun työttömyyden kasvattamisella haetaan kilpailukykyä viennille, niin samalla pienennetään myös kotimaista kysyntää. Palvelualojen ja julkisen sektorin työttömyys tulee kasvamaan kahdesta syystä. Hallituksen ajaman 5,5 % työajan lisäyksen aiheuttaman työttömyyden kasvun johdosta sekä siitä johtuvasta kotimaisen kysynnän pienentymisestä. 

Ilmankos hallituksen listalla on myös työttömyysturvan leikkaukset, koska hallituksen tarkoituksena on ilmeisestikin nostaa työttömyyttä. Ja jos hallitus väittää kaikkien olevan mukana näissä talkoissa, niin miksi sitten todellisuudessa talkoiden hinnan maksavat työttömät.

Paljon parjattu, usein aiheestakin, perussuomalaiset ovat sanoneet olevansa työväestön puolella. Minkälainen työväestön puolustaja on puolue, jonka tavoitteena on lisätä työttömyyttä?


Jape

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti