100% Duunari

Oma valokuva
kirjoittaja on ahtaaja, AY-aktiivi, sosialidemokraatti, vapaa-ajattelija, kuntapoliitikko Helsingissä ja perheenisä eli stadilainen Duunari

5.10.2015

Lisävelka maahanmuuttajien syy?

Viime viikkoina on Suomessa ollut jos jonkinnäköistä protestia ja mielenilmaisua.
Tässä ei sinänsä mitään uutta. Outoja mielestäni ovat rasistiset mielenilmaisut joiden kohteina on yleensä turvapaikanhakijat. Pieniä skinijoukkoja on ollut liikkeellä ennenkin, mutta kolminumeroisia määriä suomalaisia ei ole näissä touhuissa ennen näkynyt.

Miksiköhän???

 Suomalaiset ovat nyt tilanteessa, jossa tulevaisuus on monilla epävarma eikä maan hallituskaan edes pyri luomaan uskoa huomiseen. Useammin ministerit vain toistelevat mantraa: "Tässä taloudellisessa tilanteessa" ja "Näihin talkoisiin on kaikkien osallistuttava". Viikko toisensa jälkeen tulee joka tuutista YT-uutisia, irtisanomisia, leikkauksia, pakkolakeja ja indeksijäädytyksiä. Ihmisiä pelotellaan ja sisämarkkinat jäätyvät. Kuluttajan  ruvetessa säästämään kansantalous heikkenee. Sitäpaitsi kaikki eivät osallistu talkoisiin. Yrityksillä osallistuminen on toivottavaa, muttei pakollista. Maatalouteen ja kirkolle syydetään lisää rahaa toista sataa miljoonaa per taho.

Kun eläkeläisiltä, opiskelijoilta, työttömiltä, lapsiperheiltä ja nyt viimeisimpänä palkansaajilta on ilmoitettu leikattavan on selitys syyksi aina sama. "Me emme voi ottaa lisää velkaa." Tätä mantraa on toitotettu toistuvasti Suomen kansalle jo pitkään. Kansa on saatu uskomaan tähän talousmalliin, vaikka useimmat talousoppineet pitävät elvyttämistä parempana ratkaisuna. Näin kun toimitaan jää Suomi jälkeen muusta Euroopasta ja maailmasta talouskasvussaan.

Viime viikolla iltapäivälehden nettisivulla oli iso otsikko, jossa sisäministeri Orpo perusteli hallituksen lisävelanottoa maahanmuuton syyksi. Nyt siis tehdään päinvastoin, kun on puhuttu ja syytetään turvapaikanhakijoita välillisesti. Tulee mieleen, että mitä se kiihottaminen kansanryhmää vastaan oikein tarkoittaa?

Tässähän tätä pohdintaa tällä kertaa,

Jape

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti