Elämme aikaa, jolloin erilaiset paineet ohjaavat keskusteluja. Tämä ilmenee monin eri
tavoin Suomessa. Jo kahdeksan vuotta jatkunut talouden heikko tila muokkaa asenteita
valtaapitäviä, verojärjestelyjä tekeviä yrityksiä ja henkilöitä kohtaan. Toisaalta se
muokkaa myös mielipiteitä esimerkiksi ammattiyhdistysliikettä kohtaan. Maahanmuuttajien
määrän voimakas kasvu aiheuttaa talousvaikeuksien keskellä monenlaista painetta.
Usein kritisoidaan ihmisiä vaikka tulisi kritisoida ilmiöitä ja asioita.
Sananvapautta
pohditaan laajalti. Kuuluuko sananvapauteen myös oikeus loukata esimerkiksi uskontoa?
Asia nousi Suomessa keskusteluihin Charlie Hebdo-lehden toimitukseen kohdistetun
terroriteon jälkeen. Toisaalta tuomittiin teko, mutta melko nopeasti nousi esiin se,
ettei sananvapauteen kuuluisi uskontojen kritisointi.
Miksi ei?
Uskonnot ovat kautta aikain olleet valtaa pitäviä instituutioita monissa maissa. Niillä on
hallittu kansoja halki historian. Eikö ole ollut jo vuosisatoja tapana kritisoida ja ivata
vallankahvassa olevia? Kieltämällä uskontojen tai uskomusten kritisointi ei ole enää
sananvapautta maailmassa, jossa uskonnon varjolla kuitenkin tapetaan, kidutetaan, raiskataan
ja painostetaan ihmisiä.
Helmikuussa pohjoismaisten humanistien kokouksessa Tukholmassa ja huhtikuussa
Tallinnassa pidetyssä rationalistien kansainvälisessä konferenssissä nousi esiin asia,
joka ei ole noussut Suomessa keskusteluun. Liberaalin ajattelumme myötä on islamismi
hiipimässä vaivihkaa Eurooppaan. Ruotsissa Tukholman lähiöissä naisia painostetaan
käyttämään huntua kaduilla kymmenien vuosien rauhaisan sekulaarin elon jälkeen.
Englannissa on tahoja, jotka pohtivat osittaisen sharia-lain käyttöönottoa. Suomessa
maahanmuuttajamiehiä painostetaan perjantairukouksiin moskeijoihin. Uskonnottomat
maahanmuuttajat ovat peloissaan kehityksestä, jossa moskeijoita nousee pitkin Eurooppaa.
Samalla me suvaitsevaisiksi itseämme kutsuvat suvaitsemme myös ihmisten painostuksen
ja ihmisoikeuksien mahdolliset rajoitukset ”osana kulttuuria”.
On vaikea avata keskustelua aiheesta, jota pidetään lähtökohtaisesti tabuna. Poliittisen
vasemmiston on lienee vaikea nähdä metsää puilta tässä yhteydessä. Ei tahdota leimaa
syrjivästä ja rasistisesta politiikasta. Eikä kuulukaan toimia niin.
Mutta miten suhtaudutaan
esimerkiksi moniavioisuuteen? joka on avioliittolain mukaan kiellettyä. Entäpä
lapsivaimot? Voiko hiukan toisella kymmenellä oleva vaimo olla raskaana? Uskonnon
ei tulisi muodostaa mahdollisuutta lain rikkomiseen. Ei islamismi ole ainut haaste sekulaarille
Suomelle tai Euroopalle. Välimeren maissa on katolisen kirkon asema ollut
pitkään yhteiskunnan huipulla. Puola on luisunut lähes täysin maallisesta yhteiskunnasta
toiseen ääripäähän kommunistisen vallanpidon lakattua. Suomessakin tarvitaan järjestöjä,
jotka auttavat uskontojen uhreja. On usein esiin noussutta, että lahkoissa naista
pidetään lähes synnytyskoneen ja kodinhoitajan asemassa. Avioliittoja järjestetään ja
niin edelleen.
Olin itsekin taannoin pohtimassa Tuomas Enbusken ohjelmassa tämän suuntaisia ongelmia
mainostelevision aamulähetyksessä. Aiheesta maahanmuuttajien osalta keskusteltaessa
nousi esiin se, että leimakirveessä lukee usein rasismi, suvaitsemattomuus
ja muut kielteiset seikat. Kaikki edellä mainitut ovat kielteisiä asioita. Itseäni pidän
melkoisen suvaitsevaisena, jopa liberaali-humanistina. En kielteisenä. Pidän kielteisenä
sitä, että esimerkiksi maahanmuuttajanaisten kotoutumista ja siihen ehdottoman tärkeänä
osana kuuluvaa suomenkielen opetusta jarruttaa usein uskonnolliset, patriarkaaliset
arvot.
Naisten ja miestenkin tulisi ehkä pohtia enemmän kuten bangladeshilainen
ihmisoikeusaktivisti Taslima Nasrin sanoi puheenvuorossaan huhtikuussa Tallinnassa:
”Feminismiä ei voi olla ilman ateismia, sillä kaikki uskonnot ovat naisvastaisia.”
Asioista tulee voida keskustella ja valtaapitäviä tulee voida arvostella. Sananvapaus on
tärkeä arvo, etenkin vaikeina aikoina. Ihmisoikeudet ovat universaaleja ja sekulaareja.
Niitä ei tule uskomuksilla rajoittaa. Näitä sanoja voi kukin pohtia kesän toivottavasti
lämpinä iltoina.
Hyvää kesää kaikille!
Jape
kirjoitus on julkaistu aiemmin Uskomaton-lehdessä nro 1/2016
100% Duunari
- Jape Lovén
- kirjoittaja on ahtaaja, AY-aktiivi, sosialidemokraatti, vapaa-ajattelija, kuntapoliitikko Helsingissä ja perheenisä eli stadilainen Duunari
22.6.2016
14.6.2016
Yleiskaava, joka ei voinut miellyttää
Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti tänään hyväksyä esityksen Helsingin uudeksi yleiskaavaksi.
Asiakirjaan tehtiin monia muutoksia matkan varrella, mutta ne ovat kuitenkin vähäisiä siihen verrattuna mikä olisi ollut palautteen antajien tahto. Itsekin monissa eri tilaisuuksissa ihmisiä tavaten, sähköposteja lukien, puhelinkeskusteluja käyden ja itsekseni sekä valtuustoryhmätoverieni kanssa pohtien olen kantaa tähän valtuustokauden yhteen merkittävimmistä asiakirjoista hionut.
Tämän lisäksi on neuvotteluja käyty poliittisten ryhmien välillä, sillä demokratiassa ei ainakaan tällä hetkellä ole millään poliittisella ryhmällä yksinvaltiutta Helsingissä.
Jos kerran on niin hirmuisesti työstetty, niin miksi sitten ei se asiakirja voi miellyttää?
Yhtenä syynä on tilanne, jossa päättäjät joutuvat pohtimaan tätä dokumenttia ei vain nykyisten, vaan myös tulevien helsinkiläisten kannalta.
Meillä demariryhmässä on suurena huolena asumisen hinnan nousu Stadissa. Miten kaikilla olisi varaa omaan kotiin? Vaikka vuokralla.
Yhtenä ratkaisuna tähän teimme noin vuosi sitten ryhmänä aloitteen asuntojen tuotannon määrän noususta 7000 asuntoon per vuosi. Tuo aloite kaatui valtuustossa, mutta Asumisen ja siihen liittyvän maankäytön toteutusohjelmassa se on jo totta vuoden 2019 alusta. Tämä siis, mikäli valtuusto huomenna hyväksyy kaupunginhallituksen esityksen.
Joku saattaa vielä muistaa vielä puheenvuorojani Meri-Rastilan Länsirannan osayleiskaavan käsittelystä. Olin silloin ja olen vieläkin sitä mieltä, että stadilaiset tarvitsevat virkistysalueensa ja kaupunki keuhkonsa.
Lisäksi yleiskaavaehdotukseen ovat vaikuttaneet myös liikennejärjestelmä, työpaikka-alueet kuten Herttoniemen, Roihupellon, Tattarisuon, Viikinmäen ja Pitäjämäen teollisuusalueet. Helsinki tarvitsee työpaikkaomavaraisuutta.
Historiallisesti arvokkaita rakennuksia ja rakennettuja ympäristöjäkin tulisi suojella luontoarvojen ohella.
Yleiskaavaehdotus on siis kopromissi, jonka nämä kaikki tarpeet synnyttävät.
Eikä tässä vielä kaikki. Yleiskaavaehdotuksen uusi esitysmuoto on antanut alusta lähtien palstatilaa mediassa, sosiaalisessa ja muussa sekä mielikuvituksissa väärinkäsityksille.
Ajatus hehtaarin kokisista pikseleistä esitystapana ei ole huono, mutta viestintä siitä mihin sillä pyritään ei ole onnistunut. Yleiskaavan ei tulisi olla senttimetrin tarkka asiakirja. Asemakaavoitus tekee sen. Tulevaisuudessa tekniikka myös mahdollistaa sähköisiä palveluita kaupunkilaisille liittyen uuteen esitysmalliin.
Tässä hiukan taustoja yleiskaavan käsittelystä Helsingissä. Toivottavasti se hiukan helpottaa niiden noin 630000 helsinkiläisen tiedonjanoa siitä, miksi yleiskaava ole juuri sitä mitä oltaisiin haluttu.
Ymmärrän myös ne kriittiset puheenvuorot. Kyllä.
Olen silti luottavainen siihen, että esitetyssä muodossa uusi yleiskaava on, mikäli valtuusto sen aikanaan hyväksyy Helsingin ja sen asukkaiden, nykyisten ja tulevien parhaaksi.
Jape
Asiakirjaan tehtiin monia muutoksia matkan varrella, mutta ne ovat kuitenkin vähäisiä siihen verrattuna mikä olisi ollut palautteen antajien tahto. Itsekin monissa eri tilaisuuksissa ihmisiä tavaten, sähköposteja lukien, puhelinkeskusteluja käyden ja itsekseni sekä valtuustoryhmätoverieni kanssa pohtien olen kantaa tähän valtuustokauden yhteen merkittävimmistä asiakirjoista hionut.
Tämän lisäksi on neuvotteluja käyty poliittisten ryhmien välillä, sillä demokratiassa ei ainakaan tällä hetkellä ole millään poliittisella ryhmällä yksinvaltiutta Helsingissä.
Jos kerran on niin hirmuisesti työstetty, niin miksi sitten ei se asiakirja voi miellyttää?
Yhtenä syynä on tilanne, jossa päättäjät joutuvat pohtimaan tätä dokumenttia ei vain nykyisten, vaan myös tulevien helsinkiläisten kannalta.
Meillä demariryhmässä on suurena huolena asumisen hinnan nousu Stadissa. Miten kaikilla olisi varaa omaan kotiin? Vaikka vuokralla.
Yhtenä ratkaisuna tähän teimme noin vuosi sitten ryhmänä aloitteen asuntojen tuotannon määrän noususta 7000 asuntoon per vuosi. Tuo aloite kaatui valtuustossa, mutta Asumisen ja siihen liittyvän maankäytön toteutusohjelmassa se on jo totta vuoden 2019 alusta. Tämä siis, mikäli valtuusto huomenna hyväksyy kaupunginhallituksen esityksen.
Joku saattaa vielä muistaa vielä puheenvuorojani Meri-Rastilan Länsirannan osayleiskaavan käsittelystä. Olin silloin ja olen vieläkin sitä mieltä, että stadilaiset tarvitsevat virkistysalueensa ja kaupunki keuhkonsa.
Lisäksi yleiskaavaehdotukseen ovat vaikuttaneet myös liikennejärjestelmä, työpaikka-alueet kuten Herttoniemen, Roihupellon, Tattarisuon, Viikinmäen ja Pitäjämäen teollisuusalueet. Helsinki tarvitsee työpaikkaomavaraisuutta.
Historiallisesti arvokkaita rakennuksia ja rakennettuja ympäristöjäkin tulisi suojella luontoarvojen ohella.
Yleiskaavaehdotus on siis kopromissi, jonka nämä kaikki tarpeet synnyttävät.
Eikä tässä vielä kaikki. Yleiskaavaehdotuksen uusi esitysmuoto on antanut alusta lähtien palstatilaa mediassa, sosiaalisessa ja muussa sekä mielikuvituksissa väärinkäsityksille.
Ajatus hehtaarin kokisista pikseleistä esitystapana ei ole huono, mutta viestintä siitä mihin sillä pyritään ei ole onnistunut. Yleiskaavan ei tulisi olla senttimetrin tarkka asiakirja. Asemakaavoitus tekee sen. Tulevaisuudessa tekniikka myös mahdollistaa sähköisiä palveluita kaupunkilaisille liittyen uuteen esitysmalliin.
Tässä hiukan taustoja yleiskaavan käsittelystä Helsingissä. Toivottavasti se hiukan helpottaa niiden noin 630000 helsinkiläisen tiedonjanoa siitä, miksi yleiskaava ole juuri sitä mitä oltaisiin haluttu.
Ymmärrän myös ne kriittiset puheenvuorot. Kyllä.
Olen silti luottavainen siihen, että esitetyssä muodossa uusi yleiskaava on, mikäli valtuusto sen aikanaan hyväksyy Helsingin ja sen asukkaiden, nykyisten ja tulevien parhaaksi.
Jape
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)